Skip to main content

Kiipijän matka on välillä yksinäinen

Sivusin aihetta lyhyesti yhdessä aikaisemmassa kirjoituksessani, kun oli puhetta siitä, kuinka vaikea taloudelliseen riippumattomuuteen tavoittelevilla henkilöillä on keskustella asiasta kenenkään kanssa. Hesarin uutinen  talonmiehen tyttärestä, joka väitteli tohtoriksi aiheenaan yhteiskuntaluokka ja luokkaerot, joihin kohtaa yliopisto opinnoissa herätti minut taas uuteen pohdintaan tästä ulkopuolisuuden tunteesta hieman eri näkökulmasta. Artikkelin ja tutkimusten naisten kokemuksia luettuani huomasin, että oikeastaan 100% kokemuksista pätee itseeni.

Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, että tutkimusten mukaan sosiaaliluokka periytytyy. Duunarien lapsista tulee duunareita ja lääkärien lapsista lääkäreitä jne.

Olen alle keskituloisesta duunariperheestä. Silti minusta ja sisaruksestani tuli korkeakoulutettuja toisin kuin 99% muusta suvustani. Syy tähän oli selvä. Vaikka vanhempani olivat köyhistä oloista ja olivat itse käyneet vain ammattikoulun, he arvostivat koulutusta ja kannustivat aina opiskelemaan. Ei meillä kirjoja luettu tai edes ollut niitä kirjahyllyssä, mutta silti vanhempieni asenne sai minut opiskelemaan.

HS:n jutussa mainittiin, ettei väitellyt henkilö voi puhua työjutuistaan vanhemilleen, koska he eivät ymmärrä. Minulla tämäkin on toisinpäin. Vanhempani ovat kiinnostuneet siitä mitä teen. Tiesin jo ala-asteella meneväni yliopistoon, enkä koskaan oikeastaan nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa. Minulla oli rajaton uteliaisuus uusiin asioihin, joka todennäköisesti peritty vanhemmiltani. Sisarukseni tuntui pitävän erityisesti luonnontieteistä. Niinpä päädyimme molemmat sisarukseni kanssa yliopistoon. Hänellä on alle kolmekymppisenä nyt jo yhtä isot bruttotulot kun vanhemillani oli yhteensä.

Yliopistossa ollessani kuitenkin törmään jatkuvasti sellaisten perheiden lapsiin, joiden ei ole lapsena koskaan tarvinnut ajatella tarvitsenko tai voinko saada tällaisen. Edelleenkin vanhemmat saattavat maksaa esim. opiskelija-asunnon vuokran opiskelukaupungin keskustasta. Tiedän myös tapauksia, joille on ostettu asunto opiskelulahjaksi. Jos rahat tästä riippumatta loppuvat ennen seuraavia tukia, saa vanhemmilta aina lisää. Kosteaan iltaan voi mennä satasia, mutta se ei haittaa, koska pappa betalar. Tämä maailma on minulle erittäin vieras, mutta suurin osa etenkin omassa porukassani olevista nuorista tuntuu elävän tällaisessa todellisuudessa, koska omaisuutta vanhemmille on ehtinyt kertymään jo vähintään yhden sukupolven verran talouskasvun vanavedessä.

Tämä tapahtuu samassa maailmassa, jossa asun kaupungin laidalla kämppiksen kanssa n. 3-4 kertaa pienemmällä vuokralla kuin koulukaverini. Samalla minulla oma pikku projektini saada säästöön 30-vuotiaana 100 000e osakkeisiin. Edellämainituilla henkilöillä on 150 000 euron asunto ilman velkaa ennen kuin he ovat olleet päivääkään elämästään töissä. Itse aloitin kesätyöt 15-vuotiaana. Pystynkö puhumaan näiden henkilöiden kanssa tavoitteistani tai rahasta ylipäätänsä? En, koska vaikka tulemme tulevaisuudessa olemaan samoissa hommissa ja piireissä, ovat aivomme kalibroitu aivan eri tavalla. En usko, että tulen koskaan nauttimaan oopperasta, golfista, veneistä jne. asioista, jotka yleensä mielletään korkeamman yhteiskuntaluokan viihteeksi. Vaikka tililläni olisi joskus miljoonia, tulen silti aina olemaan sisältäni työläinen. Ja en häpeä sitä. Olen ylpeä saavutuksistani jo tähän mennessä. Matka kuitenkin on pitkä.

Vierauden tunne ei ole johtanut pelkästään siihen, että en puhu kanssaopiskelijoideni kanssa rahasta. Tämän lisäksi en ole koskaan tuntenut oloani kotoisaksi oman ainejärjestöni piireissä vaikka lähden illanviettoon aina avoimin mielin. Tunne on samanlainen kuin Hesarin jutussa. Vaikka olet kavereiden ja tuttujen ihmisten kanssa, sisällä kalvaa silti ulkopuolisuuden tunne. Viihdynkin huomattavasti paremmin oikeastaan minkä tahansa muun porukan kanssa kuin sen, jonka “kuuluisi” olla omani.

Yhteiskuntaluokkaa sujuvasti vaihtaneena voin hyvin sanoa, että isot yhteiskunnalliset erot aiheuttavat suuria ongelmia pitkällä tähtäimellä. Nyt jo huomaan, että suurin osa kaveripiiristäni on akateemista porukkaa ja otteeni keskiluokkaisen arkeen 10% työttömyysprosentin Suomessa alkaa irrota. Jos muutama vuosi on onnistunut tekemään minuun näin suuren eron, entä he, jotka eivät ole koskaan eläneetkään tässä todellisuudessa? Silloin saadaan sellaisia sammakoita duunareiden arjesta kuin esim. joiltain Kokoomuksen kansanedustajilta on joskus suusta tullut. Yhteiskuntaluokat eivät tule koskaan poistumaan ja Suomessa kiipijyys on kaikille mahdollista, mutta itse pelkään ettei tulevaisuudessa välttämättä näin enää ole.

P.S. Hesarin samaisessa uutisessa löytyi linkki semitosissaan rakennettuun Luokkakoneeseen ja huvittavasti kulttuurinen luokkani oli kuin olikin kiipijä.

8 thoughts to “Kiipijän matka on välillä yksinäinen”

  1. Helsingissä ja pk-seudulla tuo on varmaan yleisempää. Luokkaero korostuu kun varallisuus on ehtinyt kertyä muutamia sukupolvia. Lisäksi ulkokuorta ja imagoa on pakko ylläpitää. Itse arvostan enemmän tekemisen meininkiä kuin sellaista “olen syntyperältäni niin hieno, että tulen aina olemaan hienompi kuin te”.. muutamaan suomenruotsalaiseen cliché tapaukseen törmännyt. Imagolla ratsastetaan eikä olla valmiita tekemään töitä kunnolla, vaan pyritään suoraan johonkin huippuduuneihin, joissa niissäkin pitäisi päästä suht helpolla. Ai että kun esimiehenä ainakin ärsyttäisi tuollaiset vätykset :D..

    1. PK-seudulla varmaan sitäki yleisempää, mutta itse en opiskele edes pääkaupunkiseudulla ja silti kohtaan tuota jatkuvasti! 😀 Huvittava fakta kuitenkin on, että kuka tahansa joka on ollut hyväosainen yli 2-sukupolvea, todennäköisesti pääsee työelämässäkin kuvaamallasi helpommalla. Hallituspaikkoja suku/kaveripiiriyrityksiin irtoaa jo junnuille. Ja nämä yritykset eivät ole enää ees mitään nappikauppaa, vaan ihan oikeita yrityksiä. Eipä näitä henkilöitä siellä työelämässä useasti varmaan kohtaan. paitsi sitten jos itsekin pääsee korkealle.

  2. Opiskelet ilmeisesti kauppatieteitä? Voin lohduttaa sen verran, että vaikka olen itse varmaankin juuri siitä keskiluokasta lähtöisin lääkärivanhempien lapsena, en ole silti ikinä tuntenut oloani kotoisaksi kauppiksessa – päinvastoin mielestäni siellä on aika ahdistavaa. Mielestäni juuri kauppatieteisiin liittyy erityisen vahvasti sellainen tietty “kukkoilu” – on golfkerhoa ja rapujuhlia, purjehdusreissua Välimerelle ja laskettelua Alpeilla, kulinaristikerho vie Helsingin huippuravintoloihin syömään… Toi ei mun mielestä ole akateemisuutta. Toki ymmärrän, että tuo kuuluu bisnekseen, mutta en siltikään jostain syystä kykene tuntemaan oloani kovin mukavaksi noissa ympyröissä. Mun lapsuudenkodissa kyllä luettiin paljon kirjoja ja keskusteltiin politiikasta, mutta selvästi sellainen tietty liikemaailman sulavan luonteva käytösmalli on jäänyt puuttumaan, sen lisäksi että en vain ole tottunut käyttämään hirveästi rahaa baariin ja ravintoloihin ja vuokrankin olen aina saanut maksaa itse. Meillä vanhemmat kertoivat hurjia juttuja päivystykseen tulevista narkkareista ja mielenterveyspotilaista ja äänestivät SDP:tä, kun taas esimerkiksi exäni oli käynyt golfaamassa johtajaisän ja isän bisneskavereiden kanssa teini-ikäisestä lähtien.

    Joten vierauden tunnetta sitä on muillakin! Uskonkin, että tuo bisnesmaailma on aivan omanlaisensa maailma, jossa on erityisen paljon merkitystä vanhempien kautta saaduilla opeilla ja suhteilla ja niillä voi saada paljon etumatkaa uralle. Mutta ainakin mun kanssa yhtä aikaa opinnot alottaneissa on todella hyvin pärjänneitä opiskelijoita, jotka ovat duunaritaustasta lähtöisin, joten on se mahdollista muillekin, vaikka opeteltavaa sitten riittääkin enemmän! 🙂 Mutta mielestäni tuo rahan tuhlaaminen baari-iltoihin, ravintoloihin jne ei suoraan liity luokkakysymyksiin, vaan enemmänkin elämänarvoihin. Ainakin mun lapsuudenkavereiden perheissä ei kenelläkään ollut tuollaista elämäntyyliä, vaikka vanhemmat olivatkin hyvin toimeentulevia, yhden kaverin isä oli jopa erään pörssiyhtiön toimitusjohtaja.

    1. Jep, kauppiksessa vaikutan juurikin. Ja siis aivan totta, että arjesta kadonnut käsitys todellisuudesta ei tietenkään ole akateemisuutta, vaan ylipäätänsä elämistä. Akateemisuushan ei itsessään juuri lyö leiville, vaan elämäntapa tulee juuri hyvätuloisten töiden myötä. Artikkeli vain sai minut ajattelemaan asiaa vähä laajemmilti omien kokemusten myötä myös taloudelliselta kantilta.

      Sen mitä lääkäreiden vanhemmista tunnen, niin yllättävän moni (ei kauppislainen) tuntuu äänestävän juuri demareita tai jopa vassareita (etenkin nämä, jotka ovat mielenterveyspotilaiden kanssa tekemisissä). En usko, että tämäkään sattumaa on. Jotenkin vaikea kuvitella vaikka huippu-urheiluortopedin äänestävän vasemmistoliittoa samalla tapaa.

      Ja tietenkin poikkeuksia on ihan jokaisessa paikassa, yleinen hegemonia vain tuntuu olevan juuri kokemukseni mukaan ns. yläluokkalaisessa elämänkokemisessa, joka on itselleni täysin vieras –> en pysty edes keskusteluun osallistua kuin silmiäni pyörittämällä.

  3. Asun myös yliopistokaupungissa, ja välillä näkee näitä kauppislaisia/oikislaisia jotka marssivat niin nokka pystyssä, että sataa sisään. Väärinkäsitysten välttämiseksi tarkennan, että usein nämä ihmiset ovat juuri jomman kumman alan opiskelijoita, mutta taas läheskään kaikki kauppis/oikis-opiskelijat eivät onneksi ole tällaisia.

    Minäkin tein tuon luokkakoneen vähän aikaa sitten ja sain myös vastaukseksi kiipijä. Suurimmat vaikuttimet tulokseen olivat varmaan se, että pidän lukemisesta ja ns. seuraan aikaani, harrastan matkustelua ja vanhempani ovat ammattikoulun käyneitä kun taas itse valitsin AMK:n. Tulot ovat kyllä ihan samaa luokkaa kuin vanhemmilla eli olen varmaankin piirun alle keskituloinen.

    Mitä tulee asenteeseeni ja saamaani rahakasvatukseen niin en ole koskaan joutunut miettimään riittääkö rahat perusasioihin, mutta en ole kyllä läheskään kaikkea saanut mitä olisin halunnut. Työpaikat on hankittu omin voimin ihan siitä ensimmäisestä kesätyöpaikasta lähtien 17-vuotiaana enkä kyllä ole mitään viikkorahaa saanut sen jälkeen kun täytin 18. Puhumattakaan mistään opiskelulahja-asunnosta (seriously :D)

    Itse olen myös duunarihommia tehnyt ja jonkunhan ne pitää jatkossakin tehdä, joten toivotaan että kaikilla ei riitä kunnianhimo akateemiseen uraan 🙂 Tuossa kokoomuskuplassa riittää miettimisen aihetta – onneksi meillä on demokratia ja joku pitää eduskunnassa möykkää myös “duunareiden” puolesta.

    Hieno kirjoitus mielenkiintoisesta aiheesta, onko joku vielä viime aikoina kehdannut väittää että Suomessa ei ole luokkaeroja…

    1. Joo ei saa yleistää, koska poikkeuksia löytyy aina porukasta, mutta tietynlaiset ihmiset tuntuvat pomppaamaan tietyissä piireissä erityisesti oman maailmankatsomuksen takia esille.

      Luokkaerot ovat edelleen vahvasti olemassa, mutta nykyään kyllä kuka tahansa pystyy niiltä välttymään kun katselee maailmaansa vain oman sosiaalisen median fiidinsä kautta. Kun joku ärsyttää, voit poistaa hänet. Illuusio on varmaan vahvempi kuin koskaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.