Skip to main content

Veronpalautukset

Sain tänään veronpalautustietoni. Yllätävän myöhään. Ensimmäisiä kertaa jouduin alkaa säätämään veronviraston kanssa myyntivoittojen kanssa. Myyntitappioita olin onnistunut keräämään jo neljältä vuotena, joten tänä vuonna oli tarkoitus myydä jotain voitolla. Elisat myinkin vähän päälle 100% voitolla, joten sain käytettyä verovähennykset tähän.

Alkuperäisen ilmoituksen mukaan olisi pitänyt tulla hieman mätkyjä, mutta kiitos juuri pääomaverovähennysten sekä työmatkakuluvähennysten takia sain hieman palautuksia. Kaiken kaikkiaan 144 euroa! Ei sillä ihan Amerikan matkaa kustanna, mutta palautukset ovat aina plussaa – etenkin kun kyseessä on tämän verran pienet palautukset. En itse pidä ideasta, että saan tuhansia euroja palautuksia, vaikka ne koron kanssa palautuvatkin, koska jokainen satanen on pois mahdollisesta sijoituksesta siltä vuodelta ja näin vähentää passiivista tulovirtaani.

Loppuviikosta vuorossa on todennäköisesti kulutusjuhlaa kun varaan lennot Yhdysvaltoihin. Saa nähdä onnistuuko Q3 jäämään tämän ansiosta edes plussalle.

6 thoughts to “Veronpalautukset”

  1. Minä pyrin, että minulle tulisi tonni tai pari mätkyjä aina verotuksessa. Silloin olisin omasta mielestä onnistunut lainaamaan valtiolta halvalla rahaa. Ja raha on sitä arvokkaampaa, mitä aiemmin sen saan käteeni (eli en halua lainata rahaani myöskään verottajalle eli maksaa veroja liian aikaisin). Tuohon -2000 euron optimilukemaan on kuitenkin vaikea päästä. Jotenkin unohdan kuitenkin jonkun vähennysmahdollisuuden verokortti laskelmissani ja lopulta tulos onkin plus miinus nolla. Mutta optimi olisi mätkyjä. T puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com

    1. Samaa mieltä! Minulla oli itseasiassa jo peruskoulussa fiksu matematiikan opettaja, joka neuvoi prosenttilaskujen opiskelun yhteydessä olemaan tyytyväinen mätkyistä ja vihainen palautuksista. Tätä neuvoa olen yrittänyt noudattaa ja mätkyjä onkin tulossa mukavasti yli 3000€ (lopullista päätöstä en ole vielä saanut). Toki täytyy sanoa, että pelkällä ansiotuloverotuksella useamman tonnin mätkyihin on vaikea päästä, eli tuostakin suurin osa johtuu pääomatuloista.

  2. Mielenkiintoista! Olen kyllä samaa mieltä siitä, että mätkyt ovat ehdottomasti parempi kuin palautus (ainakin jos sijoittaa rahansa ja on ylimääräistä). Jos elää kädestä suuhun kuten varmasti jokaisen joku tuttu, parin tonnin palautukset ovat lähinnä painajainen.

    Kiinnostaa miten ihmiset pääsevät noin suuriin mätkyihin. Koska itse opiskelen ja käyn töissä samalla, on lähes mahdotonta saada mätkyjä. Jos ylitän vuositulorajani, tarkoittaa se, että maksan ylimääräistä veroa sen vuoden loppuun (ks. saan palautuksia). Toisaalta, jos nostan vuositulorajani korkeammalle kuin mitä oikeasti tulen tienaamaan, maksan liikaa veroja koko vuoden ajan (ks. jälleen palautuksia).

    Pääomatuloilla kikkailu toki on mahdollista, mutta koska en juuri harrasta osakkeiden myyntiä, on mätkyihin pääseminen lähes mahdotonta omasta näkökulmastani 😀

    1. Mätkyjä saa aikaiseksi jos tulee pääomatuloja ja myöskin jos laittaa vuositulot oikein reilusti alakanttiin. Ensi vuonna odotan n. 5000€ mätkyjä koska nyt menee palkasta jo marginaalivero ja se ei tule kattamaan koko vuoden veron tarvetta. Jos ottaisin loppuvuodelle uuden verokortin olisi ennakkopidätys 60% joten mielummin pidän ton erotuksen ja sijoitan sen ja maksan sitten vuoden kuluttua noi mätkyt. Tosin tammikuussa pitää vielä tarkistaa lopullinen summa ja jos se menee sen n.4800€ rajan yli niin pitää lyhtentää sitä ettei tartte maksaa korkoa.

  3. Hyvä tietää! Kunhan saan maisterinpaperini ulos ja tuloni eivät enää vaihtele kuukausittain rajusti, täytynee kokeilla tuota tulojen aliarvioimista. Raha tänään kun todellakin on arvokkaampaa kuin raha huomenna. Jopa tällä lähes nollatasolla pyörivällä inflaatiolla. Kiitoksia hyvistä vinkeistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.