Skip to main content

Vuoden viimeinen osinko, blogipostaus sekä osinkotavoitteesta

osinko-2016
Vuoden 2016 netto-osingot 1281,81 euroa (tavoite 2000 euroa)

Vuosi alkaa olla vähitellen paketissa. Vuoden lopuksi tililleni kilahtivat vielä vuoden viimeiset osingot McDonald’sin muodossa.

Kirjoittelinkin jo Q3 katsauksessa, että tulen todennäköisesti jäämään tämän vuoden osinkotavoitteistani, joka näkyy hyvin myös oheisessa kuvaajassa. Jäin siis lähes 700 euroa tämän vuoden netto-osinko tavoitteesta, joten tuleville vuosille riittää paljon työtä, jos haluan päästä vuoden 2020 tavoitteeseeni. Enemmän töitä, parempia sijoituksia ja tiukempaa säästökuuria!

Osinkotavoitteideni tiellä tänä vuonna tuli Banco Santander, joka kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsi, leikkasi osinkoaan 66%. Vaikka Santander ei olisi leikannut osinkoaan, olisin silti jäänyt tavoitteestani n. 500 euroa. Tänä vuonna leikkauksesta kuitenkin ilmoitti toinen iso sijoitukseni- Telia Company. Tämä hidastaa osingonkasvua entisestään tulevina vuosina. On koko ajan selvempää, että mikäli haluan oikeasti päästä vuoden 2020 tavoitteeseeni, on minun luovuttava korkean osinkotuoton perässä juoksemisesta ja keskittyä strategianmukaisiin laatuyhtiöihin, joilla on pienempi osinkotuottoprosentti, mutta kasvava osingonmaksu. Tavoitteeni ei kestä enää yhtään suurta osinkoleikkausta core-omistuksistani.

Käsittelen loput vuositavoitteiden toteumat seuraavassa postauksessa, joka meneekin ensi vuoden puolelle. Sillä kun luet tätä, olen Atlantin toisella puolella nauttimassa jääkiekosta ja amerikkalaisesta jalkapallosta itse Steel Cityssä, jota olen fanittanut 7-vuotiaasta asti. Ensimmäinen joululomani viiteen vuoteen, koska opiskelijana olen ollut kaikki joulun välipäivät aina töissä. Vaikka en osinkotavoitteeseen päässytkään tänä vuonna, tuntuu, että olen lomani ansainnut.

Hauskaa uutta vuotta itse kullekin!

7 thoughts to “Vuoden viimeinen osinko, blogipostaus sekä osinkotavoitteesta”

    1. Pitää tähtäillä tuplasummaan nyt alkuun ja katsoa mitä elämä tuo eteensä 😛 Mieluummin mahdottomalta vaikuttavat tavoitteet, niin niihin pääseminen tuntuisi entistä tyydyttävämmältä.Olen ainakin viime vuosina onnistunut välttämään value trapit, joten virheistä on ainakin näillä näytöillä opittu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.